maanantai 9. huhtikuuta 2012

Intiassa oppimassa

Intian Punessa sijaitsevassa partiotyttöjen maailmankodissa, Sangamissa, järjestettiin maaliskuussa viikon mittainen koulutus teemalla ”Young Women leading for a greener future”. Koulutus oli osa WAGGGSin WLDP-koulutusohjelmaa (World Leadership Development Programme) ja keskittyi siten sekä ympäristöasioihin että yleiseen johtamiskoulutukseen. Koulutus oli erittäin korkeatasoinen ja laadukas, se tarjosi hyvin paljon uutta tietoa ja taitoa sekä auttoi löytämään itsestä uusia puolia johtajana.  

Koulutukseen osallistui nuoria naisjohtajia 39 eri maasta ympäri maailmaa. Minä sain mahdollisuuden osallistua koulutukseen Suomen edustajana ja kokemus oli ihan mieletön!  

Punen partiokoti Sangam sijaitsee yli kolmen miljoonan asukkaan Punessa Intian Maharastran osavaltiossa, noin 180 kilometriä Mumbaista kaakkoon. Sangam on yksi neljästä maailmankodistamme (muut sijaitsevat Lontoossa, Sveitsissä ja Meksikossa). Maailmankodeissa järjestetään erilaisia koulutuksia ja tapahtumia,  niissä voi asua työskennellessään vapaaehtoistyössä kohteessa. Lisäksi maailmankodeissa on partiolaisten helppoa ja edullista yöpyä matkoillaan.

Itse koulutus oli mitä upein ja antoisin! Meille oli järjestetty useanlaisia eri koulutustilanteita, mm. oppimiskahviloita, paneelikeskusteluista, perinteisiä luentoja, ryhmätöitä, jne.

Ensimmäinen päivä koostui hyvin paljon Sangamiin sekä toisiimme tutustumisesta ja koulutuksen teemoihin perehtymisestä. Osallistujat myös jaettiin ensimmäisenä päivänä vartiohin, jotka viikon ajan suorittivat erilaisia tehtäviä ruuan tarjoilusta kouluttajien auttamiseen, jne. Omalle vartiolleni sattui ensimmäisenä päivänä jo ehkä mielenkiintoisin tehtävä, nimittäin roskien kerääminen. Ensi kauhistuksen jälkeen meille kuitenkin selvisi, että roskien keruu oli vartion tehtävistä ehkä viikon helpoin, Intiassa ei nimittäin tarvitse kauhean kauan roskia kaduilta etsiä, vaan säkit täyttyvät kyllä muutamassa hetkessä! Meille myös järjestettiin hieno tervetuliasseremonia ensimmäisenä iltana ja saimme juhlia koulutuksen alkamista!

Toisena päivänä alkoivat koko viikon jatkuvat aamuperinteet: aamujooga ja personal reflection time, jolloin saimme eri aiheisiin liittyen pohtia omaa oppimistamme ja johtajuuttamme, sekä lippuseremonia, joka toimi ikään kuin aamunavauksena päivittäin. Sen jälkeen koulutus jatkui mm. maailmankansalais- ja kansainvälisyysnäkökulmien johtajuuden teemoilla. Iltapäivällä meille järjestettiin paneelikeskustelu, johon osallistui erilaisia ympäristövaikuttajia Punen alueelta. Keskustelijoina oli mm. paikallisen kierrätysyrityksen, ekologisia tuotteita valmistavan ja myyvän, EcoExistin perustaja. Keskustelun jälkeen saimme valita seuraavalle päivälle itseämme kiinnostavimman kohteen, johon lähtisimme perehtymään paikan päälle.  

Itse valitsin täysin kierrätystuotteista vapaaehtoistyöllä rakennetun Aman Setu school -koulun. Paikallinen koulu on hyvin samanlainen, kuin Suomen vastaavat. Oppilaat opiskelivat matematiikkaa, luonnontieteitä ja muita meillekin hyvin tuttuja aiheita. Näkyvin ero oli se, että Aman Setun oppilaat opiskelivat lattialla istuen ja luokkakoot olivat melko pieniä. Pääsimme tutustumaan koulun arkeen ja kertomaan oppilaille partiosta sekä opettamaan erilaisia kansainvälisiä laululeikkejä. Koululla vierailu oli varmasti yksi koulutuksen kohokohdista! Oppilaiden ilo siitä, että he saivat opiskella, oli melkein käsin kosketeltava, Intiassa kun koulutus ei edelleenkään ole lapsille itsestäänselvyys.

Mielenkiintoinen oli kuulemma ollut myös kierrätysyritykseen tutustuminen. Siellä kauniit sari-asuiset naiset olivat käsin lajitelleet eri kotitalouksien roskapussit. Niin suuri palo Punessa olisi kierrättää ja suojella ympäristöä. Ikävä kyllä tilanne on vielä melko lapsenkengissä ja kaduilla sekä maa-alueilla oleva roskan määrä on käsittämätön!

Yhteiskuntapartnereilla vierailun jälkeen jaoimme oppimamme ja keskustelimme, kuinka eri ideoita voisi käyttää kotimaissamme. Lisäksi vietimme illan International Fair -tunnelmissa, pukeuduimme kansallispukuihin tai muihin kotimaitamme kuvaaviin asuihin ja esittelimme muille kotimaitamme, kulttuurejamme, perinteisiä ruokiamme sekä herkkuja kotimaistamme.

Neljäntenä päivänä perehdyimme WAGGGSin arvoihin ja siihen, miksi meidän jokaisen kuuluu suojella luontoa ja toimia niin, että mahdollistaisimme kestävän kehityksen. Lisäksi opimme keinoja ja tapoja aloittaa muutos ja toimia esimerkkinä.

Viides päivä kului vaikuttamisen, asioiden puolesta puhumisen, erilaisten yhteistyökumppaneiden hankkimisen ja muun yhteiskuntavaikuttamisen saloihin perehtyen. Koulutusosio oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen.

Kuudentena päivänä meille järjestettiin erilaisia oppimiskahviloita ja työpajoja, joissa käsiteltiin erilaisia ympäristöaiheita ympäri maailmaa. Sen jälkeen suunnittelimme jatkoa, kuinka itse aiomme käyttää oppimaamme hyväksi kotimaassamme ja toimia muutoksen puolestapuhujana. Lisäksi meille viimeisen päivän kunniaksi järjestettiin Indian Afternoon, jossa pukeuduimme meille teetettyihin sareihin ja punjabi-pukuihin. Meille tehtiin mehendi-tatuointeja ja saimme nauttia monista muista perinteisistä intialaisista viihdykkeistä ja perinteistä.

Seuraava päivä olikin jo lähtöpäivä ja aamupäivän viimeisen koulutussession jälkeen pakkasimme tavarat, hyvästelimme jo ystäviksi muodostuneet osallistujat ja kouluttajat, lähdimme mieli ja sydän täynnä intoa ja inspiraatiota pois Sangamista.

Koulutus oli kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja antoisa, kokemuksena varmasti korvaamaton! Koulutuksessa opitut ja omasta itsestä löydetyt asiat antavat motivaatiota ja tietotaitoa moneen haasteeseen, jota sekä partiossa että arkielämässä koemme.

Lisäksi tietysti suuri rooli oli muilla osallistujilla. Osallistujat 39 eri maasta loivat laajan verkoston, jonka tarjoama tuki ja ystävyys ovat varmasti suuri voimavara toteuttaessamme koulutuksen teemoja elämässämme ja partioyhteisöissämme. Lisäksi tietysti kontaktit ja ystävyyden niin moneen maahan helpottavat matkustussuunnitelmia ja -haaveita suunnattomasti ;).

Lomailumielessä näihin koulutuksiin ei kannata missään nimessä lähteä. Päivien aikataulut olivat hyvin tiukat, aamu alkoi joogalla kello 7.00 ja päättyi tavallisesti viimeiseen koulutussessioon kello 21-22, joten aikaa altaalla lokoiluun tai kaupungilla kiertelyyn ei todella ollut. Kiinnostus ja motivaatio koulutusta sekä koulutusaihetta kohtaan on oltava olemassa, jotta koulutus on raskaudestaan huolimatta antoisa.

Koulutus opetti meille kaikille varmasti mahdottoman paljon myös kattavien koulutusaiheiden lisäksi omasta itsestä sekä omasta johtajuudesta. Koulutukseen osallistuminen oli varmasti ainutlaatuinen kokemus, jota ei voi muuten saavuttaa. Partion kansainvälisyys konkretisoitui aivan uudella tavalla, maailman eri kolkista saapuvien partiolaisten yhtenäisyys ja innostus koulutukseen ja uusien kulttuurien kohtaamiseen oli mieletöntä.

Kokemusta ei voi oikein pukea sanoiksi paperille, niin laaja ja mahtava koulutus ja tapahtuma kaiken kaikkiaan olivat! Suosittelen ehdottomasti kaikkia hakemaan ja pyrkimään koulutuksiin ja seminaareihin ympäri maailman! Lisätietoa eri tapahtumista, partiokodeista ja hyväntekeväisyystyömahdollisuuksista niissä ja niiden yhteiskuntapartnereilla löytyy SP:n ja WAGGGSin websivuilta sekä eri partiokotien omilta sivuilta, ei muuta kuin tutkailemaan!

Päivi


 Hong Kongista kotoisin olevat tytöt ja Päivi.

 Paneelikeskustelijoita, jotka olivat erilaisia ympäristövaikuttajia Punen alueelta.



 Paikallisia koululaisia.


 Indian Afternoon-tunnelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jätä kommenttisi ja osallistu keskusteluun!