lauantai 17. lokakuuta 2015

Partiopiirien lehdet - maailman parasta suomalaista partiojournalistiikkaa!

Tässä maassa tehdään upeaa työtä partion viestinnän suhteen! Tämän olen huomannut lukiessani partiopiirien lehtiä ja selatessani piirien nettisivuja. Monella piirillä on tapana lähettää oma lehtensä kaikille piirinjohtajille ja/tai partioneuvoksille. Kiitos tästä tavasta!

Olen jo pitkään suunnitellut tehdä kirjoitusta partiopiirien lehdistä. Olkoon tämä kunnianosoitus ja kiitos lehtien tekijöille ja heidän kotipiireilleen! Nämä ovat vahvasti mutu-pohjaisia, ei millään merkittävällä tieto- tai taitopohjalla tehtyjä havaintoja.

Tähän ”partiopiirilehtikatsaukseen” olen ottanut piirilehtien tuoreimmat versiot, jotka ovat minulta löytyneet. Ja, kuten monessa yhteydessä toistetaan, tarkoitetaan partiopiirillä tässäkin ”partiopiirejä ja Finland Svenska Scouter r.f:ää”


Pirteyttä ja hyvää grafiikkaa

Etelä-Karjalan Partiolaisten Heimoviesti on noin B5- kokoinen, kauttaaltaan nelivärinen julkaisu. Sen nimi muistuttaa siitä, että vaikka piiri ehkä näyttääkin ulkoapäin pieneltä, on se suuri sisältä. Jokaisella lehdellä on teema, vuoden 2015 kolmannen numeron teemana oli ”Toiminnan keskellä”.

Heimoviesti on helppo lukea. Tämä ei tarkoita kevyttä sisältöä vaan fiilis se syntyy selkeästä taitosta ja pirteästä asioiden esittämistavasta. Kuvia ja muuta grafiikkaa on kiitettävän paljon. Lehdessä oli myös paljon tapahtumailmoituksia todella selkeästi esitettynä.

Kiitos, Heimoviestin tekijät!

Stor kvalitet och pigga artiklar  

Finlands Svenska Scouter julkaisee lehteä nimeltä Scoutposten. Lehden taustalla on Filnads Svenska Scouter rf, joka on Suomen Partiolaisten yhteistyöjärjestö, eli hieman erilainen kuin muiden tässä esillä olevien lehtien taustalla olevat yhdistykset. Luettavana on nyt lehden numero 3/2015, jonka kansiteemana on Japanin jamboree.

Scoutposten on kaikin puolin loistava julkaisu, niin kuvituksen kuin tekstinkin puolesta. Ammattitaito näkyy lehden joka osassa: kuvituksessa, teksteissä ja taitossa. Junalla tehdystä jamboreematkasta kertoja juttu jää toteutuksensa ja ulkonäkönsä puolesta piirilehdistä poikkeavana mieleen.

Lehteä voi suositella kaikille, myös suomea äidinkielenään puhuville! Erityisesti se sopisi ruotsin ylioppilaskirjoituksiin valmistuville. Teksti on innostavaa ja raikasta. Toivottavasti lehti löytää, tavalla tai toisella, tiensä suomenkielisiin lukioihin! Scoutpostenissa yhdistyy hienosti nuorten järjestö ja Suomen ruotsinkielinen kulttuuri.

Bra jobbat, Scoutposten!

Taitavaa taittoa ja hyvää tekstiä

Hämeestä tulee Täplä. Se on hiukan alle tabloidikokoinen ja muutenkin sanomalehtityyppinen. Täplä on kokonaan nelivärinen. Käsissäni on nyt Täplän numero 4/2015, jonka kansikuvajuttuna on Johtajatulet. Kannessa on Johtajatulien lisäksi houkuttimena sisäsivuille ”Tuli”, ”Joulu” ja ”Pestit”.

Tabloid- koko näyttää yleensä hyvät puolensa taitavan taittajan käsissä – niin myös Täplässä! Lehdessä annetaan suuri tila valokuville, jotka ovat myös tekstin takana. Missään kohdin luettavuus ei kuitenkaan vaikeudu taustakuvan käyttämisen johdosta. Lehden artikkelit ja mainokset ovat korkealaatuisia ja houkuttelevat lukemaan.

Iso käsi tästä työstä, Täplän tekijät!

Houkuttavaa luettavuutta

Kymenlaakson lehti on Jänkämä. Se on A5-kokoinen ja minulle melko uusi tuttavuus. Täplässä on nelivärikannet ja sisältä se on mustavalkoinen. Numero 3/2015 kertaa vielä kesän tapahtumia mutta katsoo myös tulevaan.

Jänkämä on onnistunut tekemään hyvän paketin mielenkiintoisia juttuja ja kuvia! Sisäsivujen mustavalkokuvat on tehty mustavalkoisina toimiviksi ja ne rytmittävät tekstiä erinomaisesti. Pieni sivukoko houkuttaa lukemaan. Pieni lehti on helppo käsitellä. Sisältö on monipuolista ja vaihtelevaa.

Huipputyötä, Jänkämän toimitus!
 

Selkeä taitto, hyvä sisältö 

Lapin Partiolaisten Lapin Scout-Info on A5- kokoinen. Jos Jänkämä oli uusi tuttavuus, on Scout-Info vanhan kotipiirini lehtenä se pisimpään tuttu julkaisu. Lehden kannet ovat värilliset ja sisältö mustavalkoinen. Numeron 4/2015 kannessa taitaa olla joukko edelliskesän piirileirin osanottajia.

Lehden teksti on kauttaaltaan kaksipalstaista. Vaikka sivut ovat vain A5:n kokoisia, toimii kaksipalstaisuus yllättävän hyvin. Taitto on selkeää, sivut taitavasti rakennettuja. Loppupuolelle on koottu asiaa ikäkausittain, jotka tunnistaa sivun yläreunassa olevasta tekstistä. Mielestäni hyvä idea!

Hyvää työtä, siitä kiitos, Scout-Infon toimitus ja muut tekijät.

Kuvan ja sanan voimaa

Lounais-Suomen Partiopiirin Repolainen on, kuten Heimoviestikin, vajaan B5:n kokoinen, kauttaaltaan värillinen julkaisu. Numero 5/2015 kertoo kannessa teemoikseen tulevan talvileirin ja menneen Jamboreen.

Repolaisen taitto, mukaan lukien kuvituksen on korkeatasoista. Erityisesti kuvitus tekee vaikutuksen. Kuvia on käytetty paljon ja vaihtelevalla tavalla. Lehden jutuissa on lisäksi uskallettu ottaa esille kriittisiäkin ääniä, mikä lisää entisestään koko julkaisun uskottavuutta.

Hyvää työtä, Repolaiset! Tervetuloa tekemään hyvää partiojournalistiikkaa myös seuraavaan SP:N jäsenkokoukseen!


Vaikuttavaa viestintää tähän päivään

Pääkaupunkiseudulta tulee Heppu. Heppu on tabloidikokoinen ja kauttaaltaan nelivärinen. Käsiini sattui numero alkuvuodesta, 2/2015. Sen teemat liittyvät piirin talvileiriin.

Heppu tekee vaikutuksen taitollaan! Siinä on hitunen muistamaani Ylkkäriä, parhaita pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehtiä ja iltapäivälehtiä. Ja sanon heti, että nämä ansiot ovat minun silmissäni pelkästään plussaa! Heppu on tehty käyttöön, ei pölyttymään arkistoon. Lehdessä näkyy hyvin myös se, että piirissä eri tapahtumien graafista ilmettä mietitään tarkoin.

Hyvää työtä, Hepun heput ja muut tekijät! Kiitos!


Tekstin ja kuvan toimivaa yhteispeliä

Uudenmaan Partiopiirin lehti on nimeltään Pärske. Se on vajaan A4:n kokoinen ja kansilehden osalta nelivärinen. Luin numeroa 3/2015, jonka kannen perusteella käsittelee ainakin joiltain osin Japanin jamboreeta.

Pärskeessä on tehty hyvää työtä kuvien suhteen: alun perin todennäköisesti värilliset kuvat on saatu toimimaan hyvin mustavalkoisessa sisällyksessä. Samaa graafista osaamista tekijöiltä näkyy aukeaman kokoisessa koulutuskartassa.

Minuun suurimman vaikutuksen teki kuitenkin lehden tekstit. Kirjoittajat ovat huipputaitavia!

Yläfemmat Pärskeen tekijöille!


Viestintää vaaroilta lakeuksille  

Vaikka ei mikään kisa olekaan otan oman piirini lehden viimeisenä. Puhuri on Pohjanmaan Partiolaisten lehti, kauttaaltaan nelivärinen ja A4- kokoinen. Lehti on käynyt vuonna 2006 alkaneen historiansa aikana monia vaiheita läpi. Jos samaan uudistumiseen päästäisiin – ja jos sellainen olisi mahdollista – muillakin partion alueilla, olisi piirin jäsenmäärä tuplaten nykyinen ja piirin pesteihin kahden vuoden jono.

Olen vahvasti esteellinen esittämään arviota lehdestä :) Ehkä tämä osoittaa sen, että muita kehutaan, arvostetaan ja ylistetään, omaa rakastetaan. Puhuri kuuluu piirilehtien uljaaseen joukkoon. Jätän kehut tähän, numerossa 4/2015 lisää.

Mahtavaa työtä, Puhurin toimitus ja muut tekijät. Olen ylpeä teistä!



Tarvitaanko piirilehtiä? Tarvitaan, ehdottomasti! Lehti on käyttöliittymältään monella tapaa ylivertainen verrattuna vaikkapa nettisivuun. Piirilehti on mahdollista ottaa mukaan helpommin kuin tabletti ja siitä on parempi lukea kuin kännykästä.

Piirilehti on myös monen tulevan ammattitoimittajan kasvupaikka. Ja sellaisten, jotka muuten työssään vaikuttavat ihmisiin kirjoitetun tekstin ja kuvan kautta. Piirilehtiin on tullut mukaan paljon SP:n tuottamaa materiaalia. Se on hyvä, kunhan vain sen osuus ei kasva liian isoksi ja että piirilehdistä ei tule Partio-lehden kopioita.

Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus on tänä vuonna käynyt yhteiskokoukset Lapin ja Järvi-Suomen piirien kanssa. Niiden yhteydessä on sovittu myös viestinnän yhteistyön kehittämistä. Viestinnän koulutusyhteistyötä lisätään. On puhuttu myös juttuvaihdosta. Juttuvaihto on mielenkiintoinen alue, jään odottelemaan sen tuloksia! Miten tehdä vaihdettava juttu, jolla on selvästi piiriulottuvuus ja joka yhdistää useampia piirejä.


Pitkää ikää piirilehdille ja intoa kaikkien piirilehtien tekijöille! Toivottavasti lehtien tekijöille löytyy mahdollisuuksia tavata toisiaan, esim. laajennettujen valiokuntien aikaan järjestettävissä toimitusmiiteissä?

Hyvä lehti, kiva lehti, bra posten! Antaa tulla lisää vaan!

https://www.facebook.com/pohjanmaan.partiolaiset/posts/10156160877675321