Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kevättä kohti!



Alkanut partiovuosi on lähtenyt käyntiin ainakin uuden ministerin silmissä vauhdikkaasti. Tammikuussa Tuulevat keräsivät ison joukon piirin luottiksia Ylivieskaan. Kuun vaihteessa osa piirihallituslaisista kävi kuulemassa ajankohtaista tietoa koulutuksesta ja ohjelmasta sekä verkostoitumassa muiden piirien edustajien kanssa Kohtaus -koulutus- ja ohjelmaseminaarissa Pieksämäellä. Satu ja Aake kävivät isolla kirkolla partioneuvoston järjestäytymiskokouksessa ja kohta vuorossa ovatkin jo laajennetut valiokunnat. Lisäksi kukin on tehnyt tahollaan oman toimialansa juttuja sekä erilaisia projekteja kuten Tuiskua, Nostetta ja verkkosivu-uudistusta.

Helmi-maaliskuu on yhdistysmaailmassa tunnetusti aikaa, jolloin kuumeisesti väännetään tilinpäätöksiä ja toimintakertomuksia menneestä vuodesta. Näiden asioiden ympärille kiertyi myös viimeisin piirihallituksen kokous. Iloksemme saimme huomata, että piirin talous on edelleen vakaalla pohjalla eikä jäsenmaksukorotuksiin ole tällä haavaa tarvetta. Tästä lisää kevätkokouksessa.

Kokouksessa käsiteltiin myös menettelytapasäännön uudistusta, jonka hallitus tuo kevätkokoukselle hyväksyttäväksi. Piirin verkkopalvelu-uudistus on edennyt siihen vaiheeseen, että verkkosivutyöryhmä käy sopimusneuvotteluja ja uusien sivujen toteutus käynnistyy pian.

Kolmivuotinen Mainiota Menoa -kasvuprojekti päättyi vuodenvaihteessa, ja kevätkokouksessa pääsemme kuulemaan ja näkemään siitä loppuraportin. Kasvuhankkeen seuraava vaihe Noste on myös lähtenyt hienosti käyntiin, kun yli kahdeksankymmentä esikouluryhmää ilmoittautui mukaan eskarikampanjaan. Kampanjan avulla tavoitamme yli 1600 ensisyksyn ekaluokkalaista.

Kevätkokouksessa edessä on jälleen myös henkilövalintoja. Jussan ja Raisan jäädessä pois hallituksesta ovat hakusessa tälle vuodelle uudet talous- ja alueministerit. Piirihallitus on ryhmä joka toimii yhdessä, ja kuten Aakella on tapana sanoa, pestit ovat haastavia, mutta ihmisen kokoisia. Tärkeintä on halu olla mukana viemässä eteenpäin pohjalaista partiotyötä. Uskonkin, että juuri sinussa joka luet tätä tekstiä, on ainesta näihin pesteihin! Lisäksi tarvitaan jälleen jäseniä syyskokouksen henkilövaaleja pohjustavaan vaalitoimikuntaan.

Myös lukuisiin muihin avoimiin pesteihin eri toiminnanaloilla etsitään tekijöitä. Tällä hetkellä kaivattaisiin erityisesti ohjelmaohjaajia huolehtimaan siitä, että jokaiselle ikäkaudelle on piirissä tarjolla laadukasta ohjelmaa, sekä alueohjaajia tukemaan lippukuntien toimintaa ja lippukuntien välistä yhteistyötä. Pohjanmaan Partiolaisten seuraava suuri näytönpaikka on vuoden 2016 syys-SM – kisat. Myös tämän projektin johtajaa haetaan parhaillaan.

Tätä kirjoittaessani olen saanut juuri lukea kaksi hienoa partiouutista. Kirkkohallitus on valinnut vuoden 2016 Yhteisvastuukeräyksen kotimaiseksi erityiskohteeksi Suomen Partiolaisten valtakunnallisen, nuorten syrjäytymistä ehkäisevän hankkeen. Tämä kertoo siitä että partiota arvostetaan yhteistyökumppanina sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Toinen Pohjanmaan Partiolaisia lämmittänyt uutinen on se, että Tuisku -talvileirille ilmoittautuneiden partiolaisten määrä nousi juuri yli kuudensadan. Näin ollen pääsiäisenä tullaan tekemään historiaa Suomen suurimmalla talvipartioleirillä!



Projektiministeri Pätkä

lauantai 30. elokuuta 2014

Tuli roihuaa kamiinassa!

Lämpimien ja helteisten viikkojen jälkeen on haastavaa ajatella, että muutamien kuukausien kuluttua elämme kylmiä ja pimeitä kuukausia. Toki mahtavan luminen talvi on varmasti monen toiveissa, mutta me Pohjanmaan partiolaiset tuskin toivomme paukkuvia pakkasia ainakaan huhtikuun alkuun. 

Silloin nimittäin koittaa piirimme ensimmäinen talvileiri.  Tuisku 2015 kerää Taivalkosken Maijanlammelle noin 500 partiolaista seikkailijoista aikuisiin asti.  Ilmoittautumislomakkeen jokainen saa hyppysiinsä syyskyyn puolivälissä, kun seuraava Pohjan Puhuri ilmestyy. Ilmoittautumisaikaa on joulukuun puoliväliin asti. 

Tuiskun tekijöiden kaarti on kasvanut reipasta tahtia projektin edetessä. Nyt ainutlaatuisen leirikokemuksen eteen panoksensa antaa jo yli 50 partiolaista. 

Edeltäjäni Jaakko ”Piitu” Piitulainen lanseerasi talvileiriprojektin käynnistämisen alkuvaiheilla blogin ”Valakia – Miten saadaan tuli kamiinaan”. Elokuun luottistapaamisessa, Tuulevilla tekemieni havaintojen perusteella voin iloiten kertoa kaikille, että Tuiskun kamiinassa tuli leimuaa nyt erittäin lämpöisenä ja kasvaa entisestään.  Mahtava projekti, mahtavat tekijät!


Tuisku 2015:n tekijät kokkisodassa elokuun Tuulevilla Kokkolassa. 

Uuttakin projektia piirissämme ollaan käynnistämässä. Piirimme on järjestämisvuorossa syksyn 2016 SM-kisoista. 

Projektia johtamaan on haussa henkilö tai pari, jotka ovat kiinnostuneet suunnittelemaan ja toteuttamaan elämyksellisen ja maan valiojoukot haastavan kilpailuelämyksen. Projektin kulku on selkeä ja noudattelee tiettyä kaavaa. Projektinjohdon tukena toimii Pohjanmaan partiolaisten kilpailujaosto. Lisätietoja pestistä voit kysyä Laura Korppiselta, puhelin: 0400587439 ja sähköposti:


Edellisen kerran piirimme alueella syys SM-kisat järjestettiin vuonna 2008 Pietarsaaressa. Tapahtumaan voi tutustua edelleen kisan verkkosivuilla. 

Pekka
Projektiministeri