Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. lokakuuta 2015

Partiopiirien lehdet - maailman parasta suomalaista partiojournalistiikkaa!

Tässä maassa tehdään upeaa työtä partion viestinnän suhteen! Tämän olen huomannut lukiessani partiopiirien lehtiä ja selatessani piirien nettisivuja. Monella piirillä on tapana lähettää oma lehtensä kaikille piirinjohtajille ja/tai partioneuvoksille. Kiitos tästä tavasta!

Olen jo pitkään suunnitellut tehdä kirjoitusta partiopiirien lehdistä. Olkoon tämä kunnianosoitus ja kiitos lehtien tekijöille ja heidän kotipiireilleen! Nämä ovat vahvasti mutu-pohjaisia, ei millään merkittävällä tieto- tai taitopohjalla tehtyjä havaintoja.

Tähän ”partiopiirilehtikatsaukseen” olen ottanut piirilehtien tuoreimmat versiot, jotka ovat minulta löytyneet. Ja, kuten monessa yhteydessä toistetaan, tarkoitetaan partiopiirillä tässäkin ”partiopiirejä ja Finland Svenska Scouter r.f:ää”


Pirteyttä ja hyvää grafiikkaa

Etelä-Karjalan Partiolaisten Heimoviesti on noin B5- kokoinen, kauttaaltaan nelivärinen julkaisu. Sen nimi muistuttaa siitä, että vaikka piiri ehkä näyttääkin ulkoapäin pieneltä, on se suuri sisältä. Jokaisella lehdellä on teema, vuoden 2015 kolmannen numeron teemana oli ”Toiminnan keskellä”.

Heimoviesti on helppo lukea. Tämä ei tarkoita kevyttä sisältöä vaan fiilis se syntyy selkeästä taitosta ja pirteästä asioiden esittämistavasta. Kuvia ja muuta grafiikkaa on kiitettävän paljon. Lehdessä oli myös paljon tapahtumailmoituksia todella selkeästi esitettynä.

Kiitos, Heimoviestin tekijät!

Stor kvalitet och pigga artiklar  

Finlands Svenska Scouter julkaisee lehteä nimeltä Scoutposten. Lehden taustalla on Filnads Svenska Scouter rf, joka on Suomen Partiolaisten yhteistyöjärjestö, eli hieman erilainen kuin muiden tässä esillä olevien lehtien taustalla olevat yhdistykset. Luettavana on nyt lehden numero 3/2015, jonka kansiteemana on Japanin jamboree.

Scoutposten on kaikin puolin loistava julkaisu, niin kuvituksen kuin tekstinkin puolesta. Ammattitaito näkyy lehden joka osassa: kuvituksessa, teksteissä ja taitossa. Junalla tehdystä jamboreematkasta kertoja juttu jää toteutuksensa ja ulkonäkönsä puolesta piirilehdistä poikkeavana mieleen.

Lehteä voi suositella kaikille, myös suomea äidinkielenään puhuville! Erityisesti se sopisi ruotsin ylioppilaskirjoituksiin valmistuville. Teksti on innostavaa ja raikasta. Toivottavasti lehti löytää, tavalla tai toisella, tiensä suomenkielisiin lukioihin! Scoutpostenissa yhdistyy hienosti nuorten järjestö ja Suomen ruotsinkielinen kulttuuri.

Bra jobbat, Scoutposten!

Taitavaa taittoa ja hyvää tekstiä

Hämeestä tulee Täplä. Se on hiukan alle tabloidikokoinen ja muutenkin sanomalehtityyppinen. Täplä on kokonaan nelivärinen. Käsissäni on nyt Täplän numero 4/2015, jonka kansikuvajuttuna on Johtajatulet. Kannessa on Johtajatulien lisäksi houkuttimena sisäsivuille ”Tuli”, ”Joulu” ja ”Pestit”.

Tabloid- koko näyttää yleensä hyvät puolensa taitavan taittajan käsissä – niin myös Täplässä! Lehdessä annetaan suuri tila valokuville, jotka ovat myös tekstin takana. Missään kohdin luettavuus ei kuitenkaan vaikeudu taustakuvan käyttämisen johdosta. Lehden artikkelit ja mainokset ovat korkealaatuisia ja houkuttelevat lukemaan.

Iso käsi tästä työstä, Täplän tekijät!

Houkuttavaa luettavuutta

Kymenlaakson lehti on Jänkämä. Se on A5-kokoinen ja minulle melko uusi tuttavuus. Täplässä on nelivärikannet ja sisältä se on mustavalkoinen. Numero 3/2015 kertaa vielä kesän tapahtumia mutta katsoo myös tulevaan.

Jänkämä on onnistunut tekemään hyvän paketin mielenkiintoisia juttuja ja kuvia! Sisäsivujen mustavalkokuvat on tehty mustavalkoisina toimiviksi ja ne rytmittävät tekstiä erinomaisesti. Pieni sivukoko houkuttaa lukemaan. Pieni lehti on helppo käsitellä. Sisältö on monipuolista ja vaihtelevaa.

Huipputyötä, Jänkämän toimitus!
 

Selkeä taitto, hyvä sisältö 

Lapin Partiolaisten Lapin Scout-Info on A5- kokoinen. Jos Jänkämä oli uusi tuttavuus, on Scout-Info vanhan kotipiirini lehtenä se pisimpään tuttu julkaisu. Lehden kannet ovat värilliset ja sisältö mustavalkoinen. Numeron 4/2015 kannessa taitaa olla joukko edelliskesän piirileirin osanottajia.

Lehden teksti on kauttaaltaan kaksipalstaista. Vaikka sivut ovat vain A5:n kokoisia, toimii kaksipalstaisuus yllättävän hyvin. Taitto on selkeää, sivut taitavasti rakennettuja. Loppupuolelle on koottu asiaa ikäkausittain, jotka tunnistaa sivun yläreunassa olevasta tekstistä. Mielestäni hyvä idea!

Hyvää työtä, siitä kiitos, Scout-Infon toimitus ja muut tekijät.

Kuvan ja sanan voimaa

Lounais-Suomen Partiopiirin Repolainen on, kuten Heimoviestikin, vajaan B5:n kokoinen, kauttaaltaan värillinen julkaisu. Numero 5/2015 kertoo kannessa teemoikseen tulevan talvileirin ja menneen Jamboreen.

Repolaisen taitto, mukaan lukien kuvituksen on korkeatasoista. Erityisesti kuvitus tekee vaikutuksen. Kuvia on käytetty paljon ja vaihtelevalla tavalla. Lehden jutuissa on lisäksi uskallettu ottaa esille kriittisiäkin ääniä, mikä lisää entisestään koko julkaisun uskottavuutta.

Hyvää työtä, Repolaiset! Tervetuloa tekemään hyvää partiojournalistiikkaa myös seuraavaan SP:N jäsenkokoukseen!


Vaikuttavaa viestintää tähän päivään

Pääkaupunkiseudulta tulee Heppu. Heppu on tabloidikokoinen ja kauttaaltaan nelivärinen. Käsiini sattui numero alkuvuodesta, 2/2015. Sen teemat liittyvät piirin talvileiriin.

Heppu tekee vaikutuksen taitollaan! Siinä on hitunen muistamaani Ylkkäriä, parhaita pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehtiä ja iltapäivälehtiä. Ja sanon heti, että nämä ansiot ovat minun silmissäni pelkästään plussaa! Heppu on tehty käyttöön, ei pölyttymään arkistoon. Lehdessä näkyy hyvin myös se, että piirissä eri tapahtumien graafista ilmettä mietitään tarkoin.

Hyvää työtä, Hepun heput ja muut tekijät! Kiitos!


Tekstin ja kuvan toimivaa yhteispeliä

Uudenmaan Partiopiirin lehti on nimeltään Pärske. Se on vajaan A4:n kokoinen ja kansilehden osalta nelivärinen. Luin numeroa 3/2015, jonka kannen perusteella käsittelee ainakin joiltain osin Japanin jamboreeta.

Pärskeessä on tehty hyvää työtä kuvien suhteen: alun perin todennäköisesti värilliset kuvat on saatu toimimaan hyvin mustavalkoisessa sisällyksessä. Samaa graafista osaamista tekijöiltä näkyy aukeaman kokoisessa koulutuskartassa.

Minuun suurimman vaikutuksen teki kuitenkin lehden tekstit. Kirjoittajat ovat huipputaitavia!

Yläfemmat Pärskeen tekijöille!


Viestintää vaaroilta lakeuksille  

Vaikka ei mikään kisa olekaan otan oman piirini lehden viimeisenä. Puhuri on Pohjanmaan Partiolaisten lehti, kauttaaltaan nelivärinen ja A4- kokoinen. Lehti on käynyt vuonna 2006 alkaneen historiansa aikana monia vaiheita läpi. Jos samaan uudistumiseen päästäisiin – ja jos sellainen olisi mahdollista – muillakin partion alueilla, olisi piirin jäsenmäärä tuplaten nykyinen ja piirin pesteihin kahden vuoden jono.

Olen vahvasti esteellinen esittämään arviota lehdestä :) Ehkä tämä osoittaa sen, että muita kehutaan, arvostetaan ja ylistetään, omaa rakastetaan. Puhuri kuuluu piirilehtien uljaaseen joukkoon. Jätän kehut tähän, numerossa 4/2015 lisää.

Mahtavaa työtä, Puhurin toimitus ja muut tekijät. Olen ylpeä teistä!



Tarvitaanko piirilehtiä? Tarvitaan, ehdottomasti! Lehti on käyttöliittymältään monella tapaa ylivertainen verrattuna vaikkapa nettisivuun. Piirilehti on mahdollista ottaa mukaan helpommin kuin tabletti ja siitä on parempi lukea kuin kännykästä.

Piirilehti on myös monen tulevan ammattitoimittajan kasvupaikka. Ja sellaisten, jotka muuten työssään vaikuttavat ihmisiin kirjoitetun tekstin ja kuvan kautta. Piirilehtiin on tullut mukaan paljon SP:n tuottamaa materiaalia. Se on hyvä, kunhan vain sen osuus ei kasva liian isoksi ja että piirilehdistä ei tule Partio-lehden kopioita.

Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus on tänä vuonna käynyt yhteiskokoukset Lapin ja Järvi-Suomen piirien kanssa. Niiden yhteydessä on sovittu myös viestinnän yhteistyön kehittämistä. Viestinnän koulutusyhteistyötä lisätään. On puhuttu myös juttuvaihdosta. Juttuvaihto on mielenkiintoinen alue, jään odottelemaan sen tuloksia! Miten tehdä vaihdettava juttu, jolla on selvästi piiriulottuvuus ja joka yhdistää useampia piirejä.


Pitkää ikää piirilehdille ja intoa kaikkien piirilehtien tekijöille! Toivottavasti lehtien tekijöille löytyy mahdollisuuksia tavata toisiaan, esim. laajennettujen valiokuntien aikaan järjestettävissä toimitusmiiteissä?

Hyvä lehti, kiva lehti, bra posten! Antaa tulla lisää vaan!

https://www.facebook.com/pohjanmaan.partiolaiset/posts/10156160877675321

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kierros alkoi

Matkapäivää!

Helmikuun blogikirjoituksessani kerroin minun ja Elinan suunnitelmasta kiertää piirin lippukunnat. Emme ole tästä suunnitelmasta luopuneet! Emme siitäkään huolimatta, että tällä tahdilla (yksi lippukunta per puoli vuotta) vie piirin kiertäminen kahdelta ihmiseltä 20 vuotta!

Tänään olin Merituulen vieraana Raahessa. Kerta oli siis minulle lpk-kierroksen ensimmäinen. Itse sain kovasti käynnistä, olin mm. ensimmäisen kerran mukana johtiksessa lippukunnassa, johon en itse kuulu! Kiitos, MeTu, kun otitte vastaan!

Tavoitteestani saada kätellä jokainen läsnäollut johtaja huomasin jääneeni: pari johtajaa tuli ko. johtista seuranneen aluetapaamisen loppupuolella ja saattoi olla, että heitä kaikkia en tervehtinyt (-1 p). Ja se ryhmäselfiekin jäi siinä tohinassa ottamatta(-1 p)! Ehkäpä sitten ensi kerralla kun tavataan!

Mutta tapasin kaikki, nuoret ja vähän vanhemmat johtajat. Nyt tunnemme toisemme, voimme helposti moikata kun tapaamme. 

Tsemppiä jatkoon MeTu! Teidän voima on teidän taitavissa nuorissa johtajissa ja kokeneissa aikuisemmissa johtajissa. Kolo näyttää kivalta ja ympäristö on inspiroiva. Hyvää kevättä ja kesää! Teiltä sain intoa kokonaiset 12 pisteen edestä eli kymppiin päästiin.

Seuraavaksi sitten Vihanti ja Vihannin Vehkat!

Kiitokset myös muille Valakia-alueen lippukunnille! Teillä menee hienosti yhteen! Nyt iloisesti vain vetämään alueen leiri kasaan. Siinä on hyvä harjoitus kesän 2016 hieman isommalle koitokselle Evolla.

t. Aake,
piirinjohtaja

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tervehdys vasurilla!

Itse huomaan aina silloin tällöin kertaavani mielessäni, miksi partiopiiri on olemassa. Miksi pitää olla näinkin suuri organisaatio lippukuntien ja keskusjärjestön välissä! Onko se perinne, onko se tapa vai vakiintunut käytäntö? Samalla olen pohtinut oman ja lähellä toimivien pestejä – onko niille tarvetta?

Joka kerta olen päätynyt siihen, että piiriä tarvitaan. Ei siksi, että sellainen pitäisi olla, jotta lippukunnat saavat äänensä kuuluviin keskusjärjestössä. Vaan siksi, että lippukunnat tarvitsevat piirin tukea. Ainakin joku, ainakin joskus.

Piiri tarjoaa koulutusta, ohjelmaa, tapahtumia. Siis tukea lippukunnille. Ainakin tämä on piirin tehtävä. (Se, että hoitaako piiri sen tehtävän hyvin, huonosti tai hyvin huonosti on sitten toinen kysymys.)

Tämän ja monta muuta asiaa haluaisin selvittää.

Olemme piirin varajohtaja Elinan kanssa tehneet päätöksen: haluamme käydä kättelemässä jokaisen piirin alueella toimivan lippukunnan jokaisen johtajan kättä! Haluamme tavata teidät ja kuunnella. Ja keskustella. Teidän ehdoillanne. Meillä on jotain tuomista mukanamme mutta pääpaino on siinä, että me kuuntelemme.

Urakka on suuri ja siihen tarvitsemme apua!

Kertokaa, missä ja milloin haluatte tavata. Muistakaa samalla, että joudumme suunnittelemaan liikkumistamme hurjan laajan piirimme alueella paljon etukäteen. Tässä vaiheessa jo toivon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä sille, että kaikki, jos mikään, ei mene just niin kuin on suunniteltu. Varmasti joudumme ehdottamaan uutta aikaa, kun yritämme saada sopimaan tapaamisia samalle suunnalle.

Kutsukaa paikalle ne johtajat ja partiolaiset, jotka teidän mielestänne siellä pitää olla. Ne, joita kannattaa kuunnella. Tai nähdä. Tai kokea. Tai mitä vain.

Ja huom! Vaikka ehkä otamme teihin suoraan yhteyttä, emme tule väen vängällä emmekä viekkauvella ja vääryyvellä!

Aikaa meillä on tämä vuosi 2015. Tarvittaessa jatkamme ensi vuoden puolella.

Meidän toiveena on nähdä teidät. Kuunnella. Ja ottaa meistä yhteinen ”scoulfie” (eli partioryhmäkuva meistä kaikista).
''

Nyt voi jo ehdottaa treffejä! Olisi kiva nähdä! Puhaltaa samaan hehkuun.

t. Aake,
piirinjohtaja

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Uuden laulun paikka?

Tähän kirjoitukseen oli tarkoitukseni laittaa jotain leiriterveisiä. Vakaa aikomus oli, mutta muut ajoi edelle. Päivi kirjotti erinomaisesti toukokuun blogissa. Siitä innostuin jatkamaan teemaa vähän toiselta kulmalta.

Pohjanmaalla on tehty yhteistä partiota jo viiden ja puolen vuoden ajan. Tämän juhlistaminen oli yhtenä teemana kesäkuussa viettämillämme Myötäpäivillä Vaasassa. Yksi piirin muodostamisen lähtökohta oli vahvistaa partiotoiminnan, lippukuntien, toimintaedellytyksiä silloisen kolmen piirin ja neljän maakunnan alueella. Kovasti on työtä tehty ja saatu mielestäni aikaan paljon toimivaa tukea lippukunnille. Kilpailutoiminta kukoistaa, koulutuksia järjestetään, eri ikäkausien toimintaa tuetaan. Kaksi piirileiriäkin on järjestetty. Ja viestintä tukee tätä kaikkea.

Aivan täysiä pisteitä ei voi kuitenkaan jakaa, sen verran pitää olla kykyä arvioida omaa toimintaansa. Lippukuntien tukeminen on piirin perustehtävä, syy sen olemassaoloon. Ja se on kenttä, jolla, näin luulen, riittää paranneltavaa koko ajan. Voi olla, että siinä emme tule koskaan valmiiksi.

Toisinaan kuulen mietteitä, että “piiri on kaukana lippukunnista”, “piiristä ei ole mitään hyötyä”. Viime kevään aikanakin näitä kuului. Tällaiset ovat tietenkin ikävää kuultavaa, kun koko ajan on tehty ja itse tehnyt työtä nimenomaan piirin ja lippukuntien yhteistyön kehittämiseksi. Mielellään toivoisi, että pääsisi näiden partiotoverien kanssa keskustelemaan tarkemmin, mitä he tarkoittavat. Mutta viestin ydinsisältö ei voi olla pysäyttämättä. Piiri ei ole valmis, ei täytä tehtäväänsä niin kauan, kun emme kirkkaasti kuule lippukuntien ääntä ja sen kuultuamme lähde tukemaan niitä niiden haasteissa. Siksi meidän tulee tehdä paremmin sitä, mitä olemme tehneet ja myös löytää uutta. Piirin toimijoiden pitää päästä entistä lähemmäksi lippukuntien toimijoita. Ei saa olla tilannetta, jossa piirihallitus jossain norsunluutornissaan jakelee mietintöjä, viilaa fonttia ja muotoilee lausuntoja samaan aikaan, kun lippukunnat kamppailevat aivan eri tason haasteissa. Meidän, jotka toimimme piirin tehtävissä, pitää saada entistä tiiviimpi kosketus lippukuntien arkeen.

Yksi mahdollinen ratkaisu tähän voisi olla “aluetiimi” (huom. työnimi). Tämä tarkoittaa mallia, jossa nykyisissä aluetapaamisissa olisi lippukuntien asioita kuulemassa, miettimässä ja ongelmia ratkomassa nykyistä laajempi joukko. Alueohjaajien lisäksi siellä olisi ainakin koulutuksen ja ohjelman edustajat. Laajemmalla asiantuntijajoukolla voitaisiin lippukunnille antaa täsmätukea ja ottaa alueen erityispiirteitä huomioon paremmin. Lisäksi voitaisiin löytää lippukuntien välisestä yhteistyöstä voimaa partiotoimintaan!

Tulevan syksyn ja seuraavan kevään aikana on tarkoitus viedä tätä eteenpäin. “Aluetiimi”, tai mikä sen nimi sitten onkaan, on mielestäni yksi keskeinen Mainion Menon toimenpide: Kun lippukunta saa tukea, se voi paremmin ja näin voi nostaa toimintansa laatua. Näin annetaan mahdollisuus partiossa oloon useammalle lapselle ja nuorelle. Toivottavasti aivan jokainen lippukunta saa lähetettyä edustajansa aluetapaamisiin, muuten tämä jää torsoksi!

Mielelläni näkisin, että ensi talven aikana laulu “piiri pieni pyörii” vaihtuu vaikka lauluun “näin kun yhdess’ ollaan, niin tullaan [entistäkin paremmin] tuttaviks’!”. Toivon kovasti, että pidetään yhteyttä keskenämme! Piirihallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät piirin kotisivuilta. Rohkeasti vain viestittelemään piirihallituksen jäsenille ja puheenjohtajille! Sillä tavalla, suoraan, viesti tulee varmimmin perille.

terv. Antti "Aake" Kerola,
piirin varajohtaja


P.S. No ei tätä voi jättää pois: oikein hyviä lippukunta- yms. leirejä, Explorer Belt -vaelluksia ja mitä kaikkea partiokivaa kesään kuuluukaan. Ja niille, joilla on loma, hyvää lomaa! Rentoutukaa, ladatkaa!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Yhteistyössä ON voimaa!

Yhteistyössä on voimaa! Näinhän sitä aina sanotaan. Mutta kuinka helppoa on oikeasti toteuttaa yhteistyötä, etenkin partiossa?

Jokaisella lippukunnalla on tunnetusti omat perinteensä, tapansa, ruokalaulunsa ja sisäpiirivitsinsä. Jokaiselle partiolaisille tutun sisaruspiirinkin voi lopettaa niin moneen eri kiitokseen, että usein se päättyy yleiseen mölinään. Ja tietenkin ”ei se noin mee ku näin!” -huutoihin. Nämä erilaisuudet ikävä kyllä usein johtavat siihen, että ajatellaan, että meillä on eri partiota kuin noilla. Ei haluta ottaa ulkopuolisia mukaan oman lippukunnan juttuihin, koska ei ne kuitenkaan ymmärrä. Leirin tai kurssin järjestäminen yhteistyössä naapurilippukunnan tai useammankin kanssa arveluttaa, kun niillä saattaa olla niin eri tavat ja ajatukset miten hommat hoidetaan.

Meille kaikille partiolaisille perusasiat pitäisi olla samat. Meillä on sama ohjelma, samat lupaukset, ihanteet, keskus- ja maailmanjärjestöt, ynnä muut. Tuolta kantilta ajatellenhan yhteistyön pitäisi olla helppoa. Kuinka moni kuitenkaan tietää mihin alueeseen oma lippukunta kuuluu? Tai tuntee lähellä toimivien lippukuntien johtajistoa? Nämä asiat ovat melko helposti selvitettävissä, joten ainakaan se ei voi olla esteenä, etteikö tietäisi kehen ottaa yhteyttä.

Mitä voimaa yhteistyössä sitten oikein on? Ainakin tapahtumiin saataisiin enemmän osallistujia sekä järjestäjiä, joka takaisi ikäkausillekin uusia tuttavuuksia sekä mahdollistaisi isomman ja vaativamman ohjelman järjestämisen, matka- ja muut kulut pienenisivät kun ne jaettaisiin, ohjelman ideointi helpottuisi, kun jokaisen ei tarvitsisi keksiä polkupyörää uudelleen ja uudelleen. 

Paperipartion puolella taas voisi tehdä yhteiset toimintasuunnitelmat, jokaisen lippukunnan johtajat suunnittelisivat osansa ja jokaisen taakka kevenisi hieman, tällä tavoin saatettaisiin saada aikaan jopa laadukkaampaa viikko-ohjelmaa, koska on helpompi panostaa ja suunnitella ihan mielettömän hyvät kaksi kokousta kuin kymmenen. Vai mitä? Hyötyjä ja etuja on varmasti enemmänkin, tuossa vain ensimmäiset, heitä Sinä alla olevaan kommenttiboksiin seuraavat?

Erästä hyvää partioystävääni mukaillen: ”Vihollinen ei löydy naapurilippukunnasta, -piiristä tai -savusta, vaan lasten ja nuorten syrjäytymisestä, partion jäsenmäärän laskusta ja partion houkuttelemattomuudesta nykyajan harrastuksena.”
Joten nykäistään nyt naapurilippukuntalaista hihasta esimerkiksi Hehkuilla, Myötäpäivillä tai piirin kokouksissa ja aletaan suunnitella, mitä kaikkea hienoa voisimmekaan saada aikaan kun yhdessä tekisimme!

Mitäpä siis, jos viimeistään ensi syksylle suunniteltaisiinkin toimintaa, tapahtumia tai vaikka johtajahuoltoa yhdessä naapurilippukuntien kanssa. Tai miksei kauempanakin sijaitsevien, mitäpä sitä turhia rajoja määrittelemään. Sopu sijaa antaa ja kaikki järjestyy kyllä, kun yhdessä mennään kohti yhteisiä päämääriä, eli ainakin sitä, että lapset ja nuoret nauttisivat partiosta, haluaisivat tuoda kaverinsakin partioon, tuntisivat olevansa tervetulleita ja arvostettuja jäseniä ryhmässään sekä kasvaisivat partion ihanteita, luontoa ja muita ihmisiä kunnioittaen ja erityisesti pitäisivät hauskaa harrastuksessaan sekä olisivat siitä avoimesti ylpeitä.

Toki yhteistyö onnistuukin, tänä talvena ainakin alueella 5 on järjestetty yhteinen talvileiri, sama alue on myös ottanut vastuulleen ensi syksyn tarpojien taitopäivien järjestämisen. Monissa paikoissa on myös tapahtumiin ja kursseille pyydetty naapuriakin. Nämä ovat mitä mainioimpia esimerkkejä, josta ottaa mallia!


Mitä mainiointa kesää toivotellen,
Päivi