sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulu on välittämisen ja muistamisen aikaa

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan! Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo! Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!” (Zacharias Topelius)

Joululaulut, kauneimmat sellaiset, kaikuvat taas kohta monissa kodeissa, kun hiljennymme viettämään Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Adventtikalenterin viimeinenkin luukku aukeaa ja sieltä paljastuu edellisten vuosien tapaan pieni kapaloitu poikalapsi makaamassa seimessä, ympärillään rakastavat vanhemmat ja vieraita maan ääristä.

Joulu on välittämisen ja muistamisen aikaa. Mietimme kaikkia meille rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Muistamme heitä, lahjoin ja joulukortein. Tänä jouluna on myös paljon koteja, joissa suru ja murhe on vieraana. Niissä kodeissa ei kuulu lapsosten laulu, ei vieraile joulupukki. Ei edes joulunlapsi pääse vierailulle. Tänä jouluna on niitä, joiden joulupöytä ei notku jouluherkuista eikä huoneessa leiju piparintuoksu. Tänäkin jouluna jossain itkee joku!

Miten olisi jos tänä jouluna muistaisimme sitä naapurin yksinäistä mummoa tai pappaa, joka hädin tuskin uskaltaa näyttää nokkaansa postilaatikolla käydessään. Mitä jos veisimme hänelle joulutervehdyksen? Tai lausuisimme hänelle muutaman ystävällisen sanan? Entä, jos kävisimme vierailulla vanhainkodissa, sen vanhuksen luona jota ei kukaan muistanut koko vuonna? Olisiko se meiltä pois? Vai saisimmeko itse siitä hyvän mielen, että muistimme lähimmäistämme, kosketimme, lausuimme pari ystävällistä sanaa, olimme läsnä.

Tehdään yhteinen päätös, että ensi vuonna muistamme läheisiämme. Enkä tarkoita nyt vain niitä meidän tällä hetkellä tuntemiamme ihmisiä, vaan aivan kaikkia jotka keskuudessamme elävät! Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika tehdä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Mitä hyvää saimme aikaan? Entä missä epäonnistuimme? Jäikö jotain vielä tekemättä, asioita ensi vuodelle?

Itselläni on ollut kuluneena vuonna monta rautaa tulessa ja välillä on tullut poltettua kynttilää molemmista päistä. Työn, perhe-elämän ja harrastusten yhteensovittaminen opiskelun lisäksi alkoi syksyllä tuntua ylivoimaiselta. Mutta niin kuin aina ikävien asioiden kohdalla, lopullinen päätöksenteko on vaikeaa. Sanoin vuosi sitten, että ”tahdon tehdä parhaani” ja niin olen tehnyt. Pesti piirin varajohtajana on tarjonnut minulle loistavan tilaisuuden tutustua partioon vähän eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Se on tarjonnut mahdollisuuden olla tekemässä arvokasta vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi. Mutta koska en ole mielestäni täyttänyt vastaanottamaani pestiä riittävän hyvin, päätän pestini vuoden vaihteessa. En kuitenkaan ole jättämässä partiota tai edes Pohjanmaan Partiolaisia. Ainoastaan otan nyt aikaa muille minulle tärkeille asioille ja jatkan ehkä jossain hieman helpommassa ja vähemmän aikaa vievässä pestissä.

Pestin pitää olla mielekäs – ”partio on iloinen leikki” – ja siinä tulee saada tunne onnistumisesta. Myös toisten ihmisten hyväksytyksi tuleminen on tärkeää. Itse yritän muistaa välillä myös kiittää.

Rauhallista joulun aikaa jokaiselle!

Jari ”Huhtis” Huhtakallio, piirin varajohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jätä kommenttisi ja osallistu keskusteluun!