tiistai 3. lokakuuta 2017

Syksyyn valmistautuminen koulutuksen näkövinkkelistä

Kurssit, koulutukset, motivaatio ja uudesta innostuminen. Johtamisen jatkuvuudesta ja sen tärkeydestä kertoo piirihallituksen koulutuksesta vastaava jäsen Antti. Lähtisitkö sinäkin vihdoin sille roikkumaan jätetylle PJPK:lle?

Kesällä partiotoiminta hiljenee koloilla ja kotien uumenista kaivaudutaan esiin korkeintaan suurtapahtumiin ja leireille, mutta miten lippukunnissa olikaan valmistauduttu syksyyn?

Oikeaoppinen valmisteluhan alkoi jo hyvästi ennen kesää tunnustelemalla, miten johtajat aikovat jatkaa tulevalla toimintakaudella ja millä mielin aloittavat johtajat tarttuvat uusiin haasteisiin. Motivaation määrä vaihtelee yksilötasolla roimasti ja niinpä johtajien motivaation tukeminen onkin toimintakauden onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeää!

Joskus käy kuitenkin niin, että kaikista yrityksistä huolimatta johtaja x ei innostukaan enää tehtävistään. Jumittuminen vanhoihin kaavoihin, taitojen ruostuminen tai uusien haasteiden puute. Syyt motin katoamiseen ovat kullakin erilaiset, eikä yhtä yhtenäistä tekijää välttämättä löydy. Hyvä aikuinen tuki selvittää, mitkä asiat motivoivat johtajaa x ja tarttuu toimeen. Olisiko aika tarjota uusia haasteita sille akelalle, joka aina näiden 10 vuodenkin jälkeen raahautuu kololle pitämään supeiltaa? Tai ehkä muutos ei ole tarpeen? Partiolainenhan elää kiitoksella ja kahvilla, mutta ehkä oikea tapa muistaa ahkeraa johtajaa onkin sen kultakatriinapaketin lisäksi laittaa ansiomerkkihakemus vetämään.

Motivoiminen on taitolaji ja yksilöstä kiinni, vähän niin kuin lahjan ostaminen: täytyy ymmärtää mitä toinen tarvitsee. Mutta onneksi partiosta löytyy varma paketti, joka takuu varmasti pistää vauhtia johtajaan. Kurssit! Nuo partion kruunujalokivet, jotka kokoavat maamme taitavimmat osaajat samaan osoitteeseen jakamaan kokemuksiaan ja osaamistaan, ovat partion parasta antia kaikenlaisille ja ikäisille johtajille. Useamman kurssin käyneenä voin taata, että kurssilta poistutaan hymyssä suin ja pää täynnä uusia ideoita ja uusia tuttavuuksia. Yhteistyön lisääntyessä ei kursseilla tarvitse tyytyä ainoastaan oman piirin väkeen, vaan tutustumaan pääse mahdollisesti jopa yli piirirajojen.

Mutta kuinkas sinne kurssille lähdetään tai ”lähetetään”?
Luonnollinen hetki puhua erilaisista kouluttautumisista on pestikeskustelu missä tarkistetaan millaista osaamista on jo, eli millä tasolla liikutaan ja mikä tukisi motia parhaiten. Hyviä aihioita koulutuspolulle löydät myös SP:n koulutuskartasta, johon pääset tutustumaan täältä.

Jatkotason koulutuksiin porttina toimii partiojohtajan peruskoulutus, jonka suorittanut voikin lähteä esimerkiksi luotsikoulutukseen. Toisaalta jos omasta akela/sampo-koulutuksesta on aikaa, voi kertaamaan lähteä kurssilaiseksi tai jopa kouluttajaksi, jolloin oppimisesta tulee huomattavasti syventävämpää! Vaihtoehtojahan riittää: piiri(t) & SP tarjoavat valtavasti erilaisia koulutuksia joita kannattaa kartuttaa kuin sulkia hattuun. Kuten eräs viisas mies aikoinaan kultaisella vuosituhannen vaihteella sanoi: gotta catch ’em all!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jätä kommenttisi ja osallistu keskusteluun!