maanantai 24. heinäkuuta 2017

Vapaaehtoistyön tunteja

Vapaaehtoistyötunti sinne, toinen tänne. Partiotuntien määrää, mielekkyyttä ja omaa jaksamista pohtii piirihallituksen aluetyöstä ja lippukuntatuesta vastaava Mira. Montako tuntia sinä teit partiota viime kuussa?

Partiossa tehdään vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parissa suuria lukemia vuosittain: 3 000 000 tuntia! Osa tekee ajallisesti enemmän, osa vähemmän, jotkut kausittain tai projekteittain, läpi elämän tai muutoin käyvät heilahtamassa. Mutta kuitenkin jokaisen työpanos on tärkeä ja varmasti jollekin unohtumaton. Yksi parhaista kuulemistani lausahduksista partiossa onkin ollut: ”Ansiomerkit eivät niinkään ole tärkeitä, vaan sudarin hymy ja kiitos leirin päättyessä.”

Pyysin muutamia ystäviäni merkitsemään toukokuun partiotunnit ylös. He seurasivat pesteihin liittyvää ajankäyttöään. Eli siis tilastollisesti huomioni eivät ole päteviä, mutta varmaankin ihan hyviä esimerkkejä. Ystäväni ovat niin lpk-, alue-, piiri- ja/tai keskusjärjestötason pesteissä. Kaikki tekivät partiota enemmän kuin kerran viikossa. 

Osa teki pienemmissä erissä lähes päivittäin, kuten vastaili partiosähköposteihin 15 minuuttia päivässä. Osa taas harvemmin, pääosin tunti tai kaksi kerrallaan kokousten ja partioiltojen muodossa. Yksi teki samoina päivinä paljon erilaisia partiohommia useamman tunnin ajan, ja vietti partiottomia päiviä niiden välissä. Monilla kyseessä oli niin sähköposteja ja -viestejä, partioiltoja ja niiden valmisteluita, etä- ja lähikokouksia kuin tapahtumia, talkoita ja matkaamista partiotapaamisiin. 

Partio kun tahtoo olla usealle elämäntapa, niin tuntien erotteleminen muusta elämästä on joskus myös vaikeaa. Moni myös jollain tavalla kauhistui tuntien määrää – niitähän on paljon! Ja vielä kun on niitä pitkiä tapaamisia, jolloin partiossa ollaan pestissä yhteen pötköön vaikkapa 19 tuntia (saattaa siinä pienet unet olla välissä!)

Osa pitää ihan tietoista partiolomaa silloin tällöin – onhan ansiotyössäkin vuosilomat ja vapaapäivät! On ihan tervettä joskus pitää partiottomia päiviä. Monella ajatustyö jatkuu tosin silloinkin, eikä sitä merkitä kalenteriin samalla tavalla kuin niitä ”oikeita tunteja”. Meilläkin perheessä (vaikka kaikki partiota harrastavatkin) sovitaan välillä partiottomia lomareissuja, jolloin on sitten lähinnä vastailtu WhatsApp-viesteihin tai tehty pikainen kalenterimerkintä. Partiossa vapaaehtoistöitä tulee tehtyä tunti jos toinenkin, joten on sillekin kivaa vastapainoa olla ihan muualla välillä. Ja se on ihan ok.

Osa ystävistäni teki enemmän partiota kuin kuvitteli, osa teki itselleen sopivan määrän.
On hienoa, kun osa koki tehneensä laadukasta partiota koko aikansa edestä ja tehokkaasti! Osalla saattoi myös välillä mietityttää, että onko sillä väliä teenkö vai jätänkö tekemättä. Uskon kuitenkin, että kannatti tehdä Aina kannattaa myös muistaa oma jaksaminen, ettei sitä ylittäisi. Harrastuksen parissa myös riittää, että tekee parhaansa. Partiossa ei tarvitse olla kaikkein paras ollakseen hyvä! Eli jos kokee, että pystyy antamaan vaikkapa kolme tuntia kuukaudessa, sekin vie eteenpäin . Sehän vastaa sitä paitsi pestinä vaikkapa lauman iltaretken apujohtajana olemista!


Mikä saa juuri sinut tekemään vapaaehtoistyötä partiossa? Käyttämään siihen omaa aikaasi ja osaamistasi? Mikä edesauttaa tekemistäsi? Mitä mainitsemisen arvoisia hyviä käytäntöjä sinulla, lippukunnallasi, piirillä tai muutoin on? Omaa jaksamistaan kannattaa puntaroida aika ajoin – riittääkö minulla aikaa tähän pestiin? Ja esille kannattaa myös tuoda, jos pesti on muutoin hyvä, mutta siinä on pikkuasioita, joita ei mielellään tekisi. Saattaa olla, että joku muu tahtoo ne mielellään tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jätä kommenttisi ja osallistu keskusteluun!