keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kaikki joukolla osallistumaan!

Taas on syksy tullut ja partiotoiminta potkaistu koloilla käyntiin kesän leireilyjen ja lomailun jälkeen. Me piirin luottikset aloitimme syksyn taas perinteiseen tapaan Tuulevilla, tällä kertaa Tuulevat järjetettiin Kokkolassa ja ohjelmaa oli monenmoista. Ryhmien ja jaostojen tiukan kokoustamisen ohessa ehdimme virkistäytyä ja virittäytyä syksyyn muun muassa hauskalla majakkaseikkailulla... (Vinkki: Piirin luottiksena pääset osalliseksi hauskoihin juttuihin niihin vastuullisten lisäksi.)

Syksyn Tuulevilla ainakin ohjelmaryhmän suurin homma oli saada ensi vuoden toimintasuunnitelmaa kasaan ja ohjelmatapahtumia kalenteriin. Toimintaa suunnitellessamme keskustelua herätti jälleen kerran vähäinen ohjelmatapahtumiin osallistuminen piirissämme. Ohjelmatapahtumia toivotaan ja halutaan, mutta sitten osallistujia ei tulekaan.

Syitä on tietenkin useita; kalenterit ovat jo täynnä muita partiojuttuja, piirin nettisivuilta unohtuu itsenäisesti etsiä sopivia ikäkausitapahtumia, jos kukaan ei niistä kerro, nuoremmat ikäkaudet eivät saa mukaansa huoltajia reissuille ja niin edelleen.

Kaksi useimmin esille nousevaa syytä ovat kuitenkin se, että kaikki lippukunnat eivät tue ohjelmatapahtumiin osallistumista rahallisesti (osallistumismaksut ja matkakulut), sekä se, että meidän kokoisessamme piirissä välimatkat ovat pitkiä.

Syitä siis riittää, mutta entäpä ratkaisuja?

Toivoisin, että lippukunnat huomaisivat piirin tarjoavan ikäkausille laadukasta ohjelmaa, joka on usein hieman vaativampaa toteuttaa, eikä onnistu pelkästään lippukunnan voimin. Joten koulutusten lisäksi kannattaisi satsata piirin ohjelmatapahtumiin osallistumiseen, niistä on yhtälailla hyötyä lippukunnalle: opitaan uusia taitoja ja saadaan innostusta ja virtaa partiotaipaleelle!

Lisäksi tämän kokoisessa piirissä välimatkat vain ovat pitkiä. Alue on maantieteellisesti laaja, katsoi sitä mistä suunnasta hyvänsä. Mutta miksi se on ongelma? Kauemmas kun lähdetään, voi jo matkasta tehdä osan seikkailua! Miksei järjestää matkalle mukavaa tekemistä, tietovisoja, huutojen tai laulujen keksimistä, Suomi-projektin suunnittelua, ihan mitä vain! Jokaiselle ikäkaudelle varmasti löytyy sopivaa tekemistä autossa tai junassa, voihan niissä pitää vaikka viikottaisen kokouksen kolon sijaan, mahdollisuuksia on varmasti miljoonia!

Toinen tärkeä ja antoisa juttu kauemmas menemisessä on ehdottomasti ne aivan vieraat tyypit! Toiselle puolelle piiriä lähtiessä siellä on melko varmasti ennestään tuntemattomia, hauskoja ihmisiä, joiden kanssa voi viritellä partioyhteistyötä, alkaa Facebook-kaveriksi, tai vaikka moikata ensi kesänä piirileiri Havulla.

Ja kyllä joka paikka on aina jollekin kaukana, joskus se pidempi matka vain sattuu omalle kohdalle.

Vaikka siis kalenterit tuntuvat täysiltä, on muutakin elämää partion lisäksi, rahaa on vähän ja matkat pitkiä, otetaan ne lapset sieltä koloilta mukaan ja lähdetään tutustumaan uusiin ihmisiin, oppimaan uusia juttuja ja saamaan kivaa kokemusta! Tuulevilla tehtyä suunnitelmaa katsoessani voin nimittäin todeta, että kuuluit mihin ikäkauteen vain, on piirillämme tarjota Sinulle jotain kokemisen arvoista!

Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jätä kommenttisi ja osallistu keskusteluun!