maanantai 29. toukokuuta 2017

Viisi vinkkiä lippukunnan varainhankintaan


Mistä teidän lippukunta hankkii varat toimintaan ja projekteihin, ja miten se tehdään? Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen taloudesta ja yhteiskuntasuhteista vastaava hallituksen jäsen Kaisa Salmu vinkkaa viisi asiaa, joihin kiinnittää huomiota lippukuntien varainhankinnassa.


Vastuuhenkilö
Oletteko nimenneet lippukuntaanne varainhankinnan vastuuhenkilön? Liian usein tämä tehtävä kuuluu lippukunnanjohtajan salkkuun, tai sitten leiriä, tapahtumaa tai projektia hoitavat valmistelevat sen muun valmistelun yhteydessä. Tällöin monesti hakemusten valmisteluun ja mahdollisten rahoittajien kartoittamiseen ei jää tarpeeksi aikaa.   Varainhankinnan vastuuhenkilön ei tarvitse välttämättä olla mukana lippukunnan viikkotoiminnassa, tai edes asua lippukunnan kotipaikkakunnalla. Hakemuksiin tarvittavat tiedot saa kohtuullisen helposti kerättyä aktiivitoimijoilta ja etuna myös on, että viikkotoiminnan ulkopuolisella on enemmän resursseja käytettävissä tähän toimintaan. Hyviä vaihtoehtoja vastuuhenkilöiksi ovat esimerkiksi lippukuntalaisen huoltaja, tai paikkakunnalta muualle opiskelemaan muuttanut nuori.

Paketoi tarve myytäväksi kokonaisuudeksi
Yhteydenottoa tai hakemusta valmistellessa kirjaa tarpeenne ylös tarpeeksi selkeästi ja valmistele myös perustelut tarpeellenne. Älä siis ilmoita hakemuksessa, että tarvitsette rahaa lippukunnan toimintaan, vaan kerro että haette esimerkiksi avustusta kesäteltan hankintaan, koska lippukunnan jäsenmäärä on kasvanut räjähdysmäisesti, eikä olemassa olevalla telttakapasiteetilla pystytä majoittamaan kaikkia leiriläisiä hyttysiltä ja säiltä suojaan. Muista käyttää selkeää suomen kieltä tai jos käytät partioslangia tehosteena, suomenna aina käyttämäsi sanat!
Esimerkiksi näin: Tarpojaikäiset (12-15-vuotiaat nuoret) suorittavat selviytymistarppoa (yksi osa ikäkauden ohjelmaa), jota varten on tarpeen hankkia uusia kirveitä vanhojen tilalle. Hakemuksen ei myöskään ole pakko olla kirjallisessa muodossa, vaan voitte yhdessä lasten ja nuorten kanssa valmistella videon tai kuvatervehdyksen, jossa käy selville avustustarve ja sen tulevat käyttäjät. Jos haku on rajattu tiettyyn aikaan tai muotoon, noudata kuitenkin annettuja malleja, äläkä lähde sooloilemaan. Mikäli saatavalle avustukselle on edellytyksenä jokin vastike, mieti jo valmiiksi mitä voit lippukunnan puolesta luvata: mainos lippukuntalehteen tai lippukunnan nettisivuille, samoajaryhmän yhden illan työpanos haravoiden tai johtajiston käynti talkoopäivässä... Ethän myöskään lupaa mitään, ennen kuin olet tarkistanut tekijöiltä että vastiketyön tekeminen sopii myös heille!

Partio voi ottaa vastaan monenlaista tukea
Partion yhtenä etuna varainhankinnassa on, että se voi ottaa vastaan monenlaista tukea. Selvät setelit ei ole ainut vaihtoehto, kuten monelle muulle varainhankintaa tekevälle yhteisölle. Meille sopivia tukimuotoja ovat raha-avustuksen lisäksi työpanos, valmiit tuotteet, näkyvyys, kuljetus... Vain mielikuvitus on rajana! Tämä kannattaa tehdä selväksi myös avustusta hakiessa, ja esittää erilaisia vaihtoehtoja avustuksen tarjoajalle: näin avustuksensaantimahdollisuudet paranevat!

Muista jälkihoidon tärkeys
Kun lippukunta on saanut joltain taholta tukea, ei projekti suinkaan pääty siihen. Yhtä tärkeää kuin avustuksen saaminen on myös kiittäminen ja tuen käytön raportointi, vaikkei avustuksen antaja tätä olisikaan erikseen pyytänyt. Kutsu järjestettävään tapahtumaan, lyhyt raportti valokuvien kera tai kutsu lippukunnan sidosryhmien kahvitilaisuuteen jättää kaikille osapuolille hyvän mielen.

"Jälkihoito" myös antaa avustuksen antajalle mahdollisuuden tutustua lippukunnan toimintaan ja partiotoimintaan yleensäkin. Hyvä jälkihoito jättää sekä avustuksen saajalle että antajalle hyvän mielen, ja myös uusien yhteistyöprojektien miettiminen on helpompaa onnistuneen ja hyvin hoidetun projektin jälkeen.

Kokeile ja kartoita myös uusia rahoitusmuotoja
Monelle lippukunnalle tuttuja avustuksen antajia ovat kunta ja seurakunta, mutta vaihtoehtoja on myös monia muita. Oletteko hakeneet alueella toimivilta yrityksiltä tukea? Moni yritys tukee mielellään alueensa kasvattavaa nuorisotyötä tekevää järjestöä ja kantaa samalla yhteiskuntavastuuta.

Osa yrityksistä jakaa avustuksia kerran vuodessa keskitetyssä haussa, osa taas ympäri vuoden aina, kun sopivia avustettavia osuu kohdalle. Monet säätiöt jakavat avustuksia erilaisilla painotuksilla: osa teema-avustuksia, toiset taas alueiden mukaisesti. Tietoa avustuksia jakavista säätiöistä pääset lukemaan täältä.

Yksi varteenotettava rahoitusmuoto ovat myös EU-hankkeet, varsinkin Leader-rahoitus on helposti lippukuntien käytössä. Nämä rahoitusmuodot vaativat toki jonkin verran omarahoitusta, mutta osassa myös talkootyötunnit lasketaan omarahoitukseksi. Oman alueesi Leader-yhteisön löydät täältä. Sivulla pääset myös tutkimaan auki olevia rahoitushakuja. Uusia teemahakuja aukeaa alueittain muutaman kerran vuodessa!
Näiden lisäksi tietenkin adventtikalenterien ja muiden tuotteiden myynti, myyjäistapahtumiin ja tempauksiin osallistuminen, arpajaisten järjestäminen ja muiden yhdistysten ja yhteisöjen jakamat avustukset.
Lisävinkkejä, materiaalia ja ohjeita löydät muun muassa seuraavista paikoista:

Tätä pohjaa käyttämällä voit helposti esitellä yleisesti partiota, lippukuntaanne ja suunniteltua toimintaa johon haette avustusta: http://toiminta.partio.fi/sites/partio.fi/files/partioinfo_klubiesittely.pptx

Lisää vinkkejä lippukunnan varainhankintaan löydät tästä SP.n ohjeesta: http://toiminta.partio.fi/sites/partio.fi/files/lisarahoituksen_tukimateriaali_lippukunnille_0.pdf

Tai tästä piirin ohjeesta:

- Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jätä kommenttisi ja osallistu keskusteluun!